Olen viime aikoina kuullut pariinkiin otteeseen kommentteja, että yritysten ei kannata mennä Twitteriin, kun se on niin pieni. Siitäkään ei ole kovin pitkä aika, kun samaiset henkilöt olivat Facebookiin menemistä vastaan, koska se oli kuulemma jo hiipumassa. Tuntuuko siltä, että sosiaalinen media olisi jotenkin menettämässä merkitystään?
Totuushan on, että sosiaalisen median kiivaimmat vastustajat ovat niitä, jotka eivät sosiaalista mediaa edes käytä. Juuri ne, jotka eivät ole Facebookissa ja Twitterissä, tuntuvat kaikista parhaiten tietävän sosiaalisen median ongelmat. Uskomatonta kyllä, nämä ”markkinoijat” perustavat tietonsa iltapäivälehtien sensaationhakuisiin artikkeleihin. Sieltähän se tieto Facebookin hiipumisestakin oli löytynyt jostain julkkisjuorujen ja horoskooppien välistä.
Kuinka pieni tämä Twitter sitten on? Twitterillä on vaivaiset 100 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Vuoden vaihtuessa Twitterissä lähetettiin parhaimmillaan vaatimattomat 16 197 tweettiä sekunnissa. Lady Gagalla on tällä hetkellä ainoastaan 18 miljoonaa seuraajaa. Eivät noin pienet luvut voi kiinnostaa yhtään kansainvälistä yritystä. Ja oliko niin, että Twitteriä ei käytetä ollenkaan Suomessa?
Eilen presidentinvaalien tulosillan aikana lähetettiin yli 4600 tweettiä #vaalit2012-hashtagilla. Oli mahdotonta ehtiä lukea kaikkia viestejä, vaikka niiden maksimipituus oli vaivaiset 140 merkkiä. Mukana eivät olleet ainoastaan vannoutuneet tweettaajat, vaan huomasin monien suomalaisten luoneen Twitter-tilejä ihan vain vaalikommentointia varten. #Haavisto-hashtag taisi olla illan aikana ihan "trending topic" eli kymmenen puhutuimman aiheen joukossa maailmassa.
Se ei varmasti vähentänyt suomalaisten tweettajien innostusta, kun #vaalit2012-hashtagia käyttämällä saattoi saada omat tweettinsä ihan telkkariin teksti-tv:n kanavalle 398. Tuo voi äkkiseltään tuntua hieman nololta, mutta se oli kaikkea muuta Twitterin käyttäjille. Siinä ne tweetit vaihtuivat koko tuloslähetyksen ajan kuvaruudun yläreunassa, ja twiittaaja vuorollaan pääsi kymmeneksi sekunniksi valtakunnalliseen lähetykseen. YLE julkaisi yli 1000 tweettiä.
Minä olisin seurannut tulosiltaa muutenkin, mutta kyllä YLEn aktiivinen Twitterin hyödyntäminen on tuonut aivan uuden ulottuvuuden vaaleihin, euroviisuihin ja itsenäisyyspäivän vastaanottoon. Monet tweettaajat seuraavat kyseisiä tapahtumia ainoastaan aktiivisen Twitter-keskustelun ja teksti-tv:n ansiosta. Kyse on siis täysin merkityksettömästä ilmiöstä, jota ei kannata edes harkita yhdeksi markkinointikanavaksi.
Edit: Se on sitten eri asia, mitä Twitteriin liittymisen jälkeen tapahtuu.
maanantai 23. tammikuuta 2012
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Miksi Paavo sanoi pöö?
Paavo Arhinmäki teki aiheellisen kysymyksen Paavo Lipposen tv-mainoksesta Nelosen uutisten ohjelmassa: ”Tää böö puhututti jonkun verran. Onks tää ihan mainostoimiston idea vai mistä tää oikein tullu? Jos ajatellaan viime presidentin vaaleja, niin siellä aika paljon naureskeltiin tälle Työväen presidentille. Niin tuleeks tästä presidentin vaaleista nyt enemmänki mainostoimistojen kikkailujuttu, vai?”
Vaalit ovat tuntuneet nimenomaan mainostoimistojen leikkikentältä 2000-luvulla. Nykyisin monesti valitetaan, että puolueiden välillä ei ole enää minkäänlaisia eroja. Tämän vuoksi puolueet joutuvat turvautumaan vaalikampanjoissaan mainostoimistojen luomiin mielikuviin. Mitä siitä sitten seuraa, jos mainostoimisto ja taustavoimat eivät onnistu yksiselitteisesti kiteyttämään tv-mainoksessa Paavo Lipposen kampanjaviestiä? Paavo Lipponen joutuu selittelemään sitä Nelosen uutisten ohjelmassa.
En usko, että mainostoimistoilla on vielä kova hinku ryhtyä vaikuttamaan puolueohjelmiin. Voimakas kilpailu on kuitenkin johtanut siihen, että mainostoimistot pyrkivät nyt olemaan asiakkaidensa strategisia kumppaneita. Niinpä mainostoimistot yrittävät puuttua jopa tuotekehitykseen, vaikka asiakas olisi pyytänyt pelkästään lanseerauskampanjan suunnittelua ja toteutusta.
Valitettavasti moni markkinoinnin suhteen osaamattomampi yritys haksahtaa siihen, että siellä kuvitellaan mainostoimiston kykenevän kertomaan, mikä meidän markkinointistrategia on. Anteeksi vaan, mutta eikö strategisen osaamisen tulisi olla nimenomaan yrityksellä itsellään? Voiko olla mahdollista, että yritys ei itse tunnista edes kilpailijoitaan tai asiakasryhmiään? Kyllä voi.
Maailman arvokkaimpien brändien listalla kymmenen kärjessä on seitsemän high-tech -brändiä. Lisäksi yli neljännes maailmanlaajuisista kärkibrändeistä toimii joko tietotekniikka- tai tietoliikennealalla. Kansainvälisesti high-tech -yrityksissä on siis erittäin vahvaa markkinointiosaamista. Suomessa tämän asian osalta ollaan täysin hakoteillä. Viidenkymmenen arvokkaimman suomalaisbrändin joukossa on vain neljä tieto- ja viestintätekniikka-alan yritystä. Mistäköhän se johtuu?
Suomalaisyritykset ovat erittäin insinöörivetoisia. Ja kun ei löydy osaamista ja varmuutta markkinoinnin saralla, tuollaisissa yrityksissä uskotaan turhankin herkästi kaikkeen, mitä mainostoimistot kertovat. Pöö. Ei ole mitään pelättävää?
On, siinä on hemmetisti pelättävää, kun yrityksiä ja puolueita ryhdytään ohjaamaan ulkopäin. Ulkopuolinen voi nähdä asiat uudesta näkökulmasta ja tuoda paljon tuoreita ideoita toimintaan, mutta mainostoimiston osaaminen on aina hyvin ohutta asiakkaan toimialalla. Mutta mistäpä sitä tulevaisuudessa sitten tietää, onko jokin asia oikeasti kokoomuslaista politiikkaa vai onko siinä kyse vaan Bob Helsingin kampanjasta?
Johonkin se raja täytyy vetää ja rajan vetäminen vaatii yritysten ja puolueiden markkinointi- ja viestintäosaamisen vahvistamista sisäisesti. Vai ei kai kukaan kuvittele, että mainostoimistosta löytyisi se vahvin osaaminen mille tahansa toimialalle?
Vaalit ovat tuntuneet nimenomaan mainostoimistojen leikkikentältä 2000-luvulla. Nykyisin monesti valitetaan, että puolueiden välillä ei ole enää minkäänlaisia eroja. Tämän vuoksi puolueet joutuvat turvautumaan vaalikampanjoissaan mainostoimistojen luomiin mielikuviin. Mitä siitä sitten seuraa, jos mainostoimisto ja taustavoimat eivät onnistu yksiselitteisesti kiteyttämään tv-mainoksessa Paavo Lipposen kampanjaviestiä? Paavo Lipponen joutuu selittelemään sitä Nelosen uutisten ohjelmassa.
En usko, että mainostoimistoilla on vielä kova hinku ryhtyä vaikuttamaan puolueohjelmiin. Voimakas kilpailu on kuitenkin johtanut siihen, että mainostoimistot pyrkivät nyt olemaan asiakkaidensa strategisia kumppaneita. Niinpä mainostoimistot yrittävät puuttua jopa tuotekehitykseen, vaikka asiakas olisi pyytänyt pelkästään lanseerauskampanjan suunnittelua ja toteutusta.
Valitettavasti moni markkinoinnin suhteen osaamattomampi yritys haksahtaa siihen, että siellä kuvitellaan mainostoimiston kykenevän kertomaan, mikä meidän markkinointistrategia on. Anteeksi vaan, mutta eikö strategisen osaamisen tulisi olla nimenomaan yrityksellä itsellään? Voiko olla mahdollista, että yritys ei itse tunnista edes kilpailijoitaan tai asiakasryhmiään? Kyllä voi.
Maailman arvokkaimpien brändien listalla kymmenen kärjessä on seitsemän high-tech -brändiä. Lisäksi yli neljännes maailmanlaajuisista kärkibrändeistä toimii joko tietotekniikka- tai tietoliikennealalla. Kansainvälisesti high-tech -yrityksissä on siis erittäin vahvaa markkinointiosaamista. Suomessa tämän asian osalta ollaan täysin hakoteillä. Viidenkymmenen arvokkaimman suomalaisbrändin joukossa on vain neljä tieto- ja viestintätekniikka-alan yritystä. Mistäköhän se johtuu?
Suomalaisyritykset ovat erittäin insinöörivetoisia. Ja kun ei löydy osaamista ja varmuutta markkinoinnin saralla, tuollaisissa yrityksissä uskotaan turhankin herkästi kaikkeen, mitä mainostoimistot kertovat. Pöö. Ei ole mitään pelättävää?
On, siinä on hemmetisti pelättävää, kun yrityksiä ja puolueita ryhdytään ohjaamaan ulkopäin. Ulkopuolinen voi nähdä asiat uudesta näkökulmasta ja tuoda paljon tuoreita ideoita toimintaan, mutta mainostoimiston osaaminen on aina hyvin ohutta asiakkaan toimialalla. Mutta mistäpä sitä tulevaisuudessa sitten tietää, onko jokin asia oikeasti kokoomuslaista politiikkaa vai onko siinä kyse vaan Bob Helsingin kampanjasta?
Johonkin se raja täytyy vetää ja rajan vetäminen vaatii yritysten ja puolueiden markkinointi- ja viestintäosaamisen vahvistamista sisäisesti. Vai ei kai kukaan kuvittele, että mainostoimistosta löytyisi se vahvin osaaminen mille tahansa toimialalle?
maanantai 2. tammikuuta 2012
Auttaako uusi tupakkalaki pitämään uudenvuodenlupauksesi?
Et kai vaan mennyt tekemään uudenvuodenlupauksia? New York Timesin mukaan epäonnistuneet uudenvuodenlupaukset ovat tuottoisaa bisnestä. Onneksi lainsäädäntö tuli avittamaan suomalaisia tupakoinnin lopettajia, sillä eilisestä lähtien tupakkatuotteet on täytynyt pitää poissa näkyvistä myyntipaikoissa. Sen luulisi vähentävän kiusausta. Mutta markkinoijana minun ensimmäisenä huolenaiheenani oli, miten nuoret kuluttajat oppivat nyt tuntemaan eri tupakkamerkit.
Uuden tupakkalain tarkoituksena on tupakoinnin loppuminen Suomessa kokonaan. Tähän tavoitteeseen pyritään ehkäisemällä erityisesti lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamista, kun tupakanostosta tehdään entistä vaikeampaa. Savukemainonta on ollut kiellettyä vuodesta 1978, mutta kyllähän ne tupakkabrändit ovat tulleet kaikille tutuiksi kauppojen kassoilla. Nyt sillekin tuli loppu, kun ostotilanteessa asiakas joutuu sokkona pyytämään myyjältä haluamansa tuotteen. Myyjä voi toki asiakkaan pyynnöstä näyttää savukepakkauksia esittelevää kuvastoa ja antaa mukaan listan myynnissä olevista tuotteista sekä niiden hinnoista, mutta vaikeaksihan tuo menee.
Onneksi tupakkayhtiöt ovat aina taitaneet markkinoinnin ja keksineet uusia tapoja tehdä brändejään tunnetuiksi. Esimerkiksi Formula 1 -sponsorointi on ollut niin onnistunutta, että monet tietävät edelleenkin eri talleja tukevat tupakkayhtiöt, vaikka niiden logoja ei ole autoissa tai kuljettajien haalareissa saanut moneen vuoteen näkyäkään.
Mielenkiintoista nähdä, miten Suomen pyrkimys täyssavuttomuuteen ensimmäisenä maana maailmassa onnistuu. On myös mielenkiintoista nähdä, mitä tupakkayhtiöiden markkinointikoneistot keksivät seuraavaksi. Markkinoijana tällaiset haasteet ja valtaisat resurssit luonnollisestikin kiehtovat minua. Tupakkayhtiöissä pääsisi suunnittelemaan uusia luovia ratkaisuja, kuinka niiden savuavia brändejä voisi tehdä tunnetuiksi uusille asiakkaille. Mutta tupakoinnin haitat pilaavat tämänkin, sillä jossain ne markkinoijan eettiset rajat tulevat vastaan.
Uuden tupakkalain tarkoituksena on tupakoinnin loppuminen Suomessa kokonaan. Tähän tavoitteeseen pyritään ehkäisemällä erityisesti lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamista, kun tupakanostosta tehdään entistä vaikeampaa. Savukemainonta on ollut kiellettyä vuodesta 1978, mutta kyllähän ne tupakkabrändit ovat tulleet kaikille tutuiksi kauppojen kassoilla. Nyt sillekin tuli loppu, kun ostotilanteessa asiakas joutuu sokkona pyytämään myyjältä haluamansa tuotteen. Myyjä voi toki asiakkaan pyynnöstä näyttää savukepakkauksia esittelevää kuvastoa ja antaa mukaan listan myynnissä olevista tuotteista sekä niiden hinnoista, mutta vaikeaksihan tuo menee.
Onneksi tupakkayhtiöt ovat aina taitaneet markkinoinnin ja keksineet uusia tapoja tehdä brändejään tunnetuiksi. Esimerkiksi Formula 1 -sponsorointi on ollut niin onnistunutta, että monet tietävät edelleenkin eri talleja tukevat tupakkayhtiöt, vaikka niiden logoja ei ole autoissa tai kuljettajien haalareissa saanut moneen vuoteen näkyäkään.
Mielenkiintoista nähdä, miten Suomen pyrkimys täyssavuttomuuteen ensimmäisenä maana maailmassa onnistuu. On myös mielenkiintoista nähdä, mitä tupakkayhtiöiden markkinointikoneistot keksivät seuraavaksi. Markkinoijana tällaiset haasteet ja valtaisat resurssit luonnollisestikin kiehtovat minua. Tupakkayhtiöissä pääsisi suunnittelemaan uusia luovia ratkaisuja, kuinka niiden savuavia brändejä voisi tehdä tunnetuiksi uusille asiakkaille. Mutta tupakoinnin haitat pilaavat tämänkin, sillä jossain ne markkinoijan eettiset rajat tulevat vastaan.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Arkipäivän vapaapudotus
Joku heittää laskuvarjosi lentokoneesta ja potkaisee sinut heti sen perään. Sinä itse yrität tehdä, mitä ehdit painovoiman lupaillessa, että tämä on pian ohi. Onko tuttu tilanne? Minun työpäiväni ovat tuollaisia.
Olen nähnyt videoita, joissa laskuvarjohyppääjille kerrataan kaikki varotoimenpiteet ennen pudotusta. Heiltä löytyy ihan varavarjokin, ja parhaimmassa tapauksessa hyppy tehdään tandemina. Olen siis nähnyt tuollaisia videoita. Sellainen olisi ylellisyyttä.
Se, kuinka copywriter selviää tällaisesta haasteesta, kertoo ammattitaidosta. Se, kuinka asiakas sortuu vastaavaan virheeseen toistuvasti, kertoo puolestaan ammattitaidon puutteesta. Asiakas ei yksinkertaisesti tiedä, mitä hän haluaa. Vasta ensimmäiset vedokset nähtyään asiakas tietää, mitä hän ei ainakaan halua. Mutta asiakas ei tiedä edelleenkään, mitä hän haluaa.
Tuollainen asiakas ei huomaa edes lentokoneen moottoreiden sammumista. Maisemat pilvien yläpuolella näyttävät komeilta, kun asiakastarpeista ja kilpailukentän muutoksista ei välitetä. Hetken aikaa voi nauttia täydellisessä hiljaisuudessa turbiinien vaiettua. Sitten alkaa pudotus.
Markkinointi on yksi niistä aloista, jonka kaikki tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä hämmästelen joka päivä, kuinka vähäistä se osaaminen loppujen lopuksi onkaan. Asiaa ei helpota, että markkinointia tekevät ne, jotka eivät ole edes saaneet alan koulutusta. Liian usein päätökset tehdään omien mielipiteiden pohjalta, vaikka viestit tulisi miettiä kohdeyleisön näkökulmasta. Sekin olisi jo paljon, jos viestit ylipäänsä mietittäisiin.
Tällaisia stressaavia suunnittelu- ja kirjoitustilanteita voi simuloida. Olin syksyllä copywriting-kurssilla Berghs School of Communication -opinahjossa. Siellä oli erittäin paljon harjoituksia, joissa haastettiin markkinoinnillista osaamista ja kirjallista luovuutta todella lyhyissä puristuksissa. Kaikki joutuivat työskentelemään osaamisensa ylärajoilla, sillä aikataulutettu luovuus on aina haastavaa.
Töissäkin oli tämän jälkeen vastaavia tehtäviä. Jälkeenpäin kuulin valitusta tiukoista aikarajoista. Tervetuloa minun maailmaani. Ei siinä workshopissa ollut tarkoituksenakaan luoda mitään julkaistavaa, vaan haluttiin rikkoa paikalleen jämähtäneitä käytäntöjä, vapauttaa tukahdutettua luovuutta ja rikkoa naurettavia raja-aitoja. Kaikki varmaan huomasivat, kuinka toivotonta on saada mitään järkevää paperille kolmessa minuutissa. Miksi minulta sitten odotetaan vastaavia suorituksia?
Noissa harjoituksissa ei ollut kyse vapaapudotuksesta laskuvarjon perässä, sillä jokaisessa tehtävässä oli täsmällisesti määritetty, mitä aikarajan puitteissa odotettiin. Sellainen olisi ihan tervetullutta tavallisiin työpäiviinkin. Jos päästä ei löydykään yhtään originaalia ajatusta, pitäisi ainakin tietää, mitä kuluttajille halutaan kertoa, ja siihen pohdintaan tulisi käyttää aikaa. Ellei sitten tavoitteena ole keskinkertainen.
Puhun itse nollabriiffistä, kun pitäisi kirjoittaa lehdistötiedote, suunnitella SEM-kampanja tai uudistaa kokonaiset verkkosivut ilman sen kummempaa pohjustusta tavoitteista, kohdeyleisöstä tai edes pääpointeista. Loppujen lopuksi markkinointia ei sitten osatakaan hienoista titteleistä huolimatta. Tärkeintä tuntuu olevan aikataulujen pitäminen – sisällöllä ei niin väliä. Noina hetkinä sitä vain yrittää tavoitella laskuvarjoa ennen kuin maanpinta häämöttää.
Tämän blogin briiffinä on kommentoida, mikä markkinoinnissa on niin helvetin vialla ja miten sitä tulisi oikeasti tehdä. Voi kuulostaa nollabriiffiltä, mutta tällä kertaa se tarkoittaa vapaita käsiä postausten suhteen. Katsotaan, mitä tästä tulee, kun enhän minä sitä toistakaan blogia jaksa päivittää.
Olen nähnyt videoita, joissa laskuvarjohyppääjille kerrataan kaikki varotoimenpiteet ennen pudotusta. Heiltä löytyy ihan varavarjokin, ja parhaimmassa tapauksessa hyppy tehdään tandemina. Olen siis nähnyt tuollaisia videoita. Sellainen olisi ylellisyyttä.
Se, kuinka copywriter selviää tällaisesta haasteesta, kertoo ammattitaidosta. Se, kuinka asiakas sortuu vastaavaan virheeseen toistuvasti, kertoo puolestaan ammattitaidon puutteesta. Asiakas ei yksinkertaisesti tiedä, mitä hän haluaa. Vasta ensimmäiset vedokset nähtyään asiakas tietää, mitä hän ei ainakaan halua. Mutta asiakas ei tiedä edelleenkään, mitä hän haluaa.
Tuollainen asiakas ei huomaa edes lentokoneen moottoreiden sammumista. Maisemat pilvien yläpuolella näyttävät komeilta, kun asiakastarpeista ja kilpailukentän muutoksista ei välitetä. Hetken aikaa voi nauttia täydellisessä hiljaisuudessa turbiinien vaiettua. Sitten alkaa pudotus.
Markkinointi on yksi niistä aloista, jonka kaikki tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä hämmästelen joka päivä, kuinka vähäistä se osaaminen loppujen lopuksi onkaan. Asiaa ei helpota, että markkinointia tekevät ne, jotka eivät ole edes saaneet alan koulutusta. Liian usein päätökset tehdään omien mielipiteiden pohjalta, vaikka viestit tulisi miettiä kohdeyleisön näkökulmasta. Sekin olisi jo paljon, jos viestit ylipäänsä mietittäisiin.
Tällaisia stressaavia suunnittelu- ja kirjoitustilanteita voi simuloida. Olin syksyllä copywriting-kurssilla Berghs School of Communication -opinahjossa. Siellä oli erittäin paljon harjoituksia, joissa haastettiin markkinoinnillista osaamista ja kirjallista luovuutta todella lyhyissä puristuksissa. Kaikki joutuivat työskentelemään osaamisensa ylärajoilla, sillä aikataulutettu luovuus on aina haastavaa.
Töissäkin oli tämän jälkeen vastaavia tehtäviä. Jälkeenpäin kuulin valitusta tiukoista aikarajoista. Tervetuloa minun maailmaani. Ei siinä workshopissa ollut tarkoituksenakaan luoda mitään julkaistavaa, vaan haluttiin rikkoa paikalleen jämähtäneitä käytäntöjä, vapauttaa tukahdutettua luovuutta ja rikkoa naurettavia raja-aitoja. Kaikki varmaan huomasivat, kuinka toivotonta on saada mitään järkevää paperille kolmessa minuutissa. Miksi minulta sitten odotetaan vastaavia suorituksia?
Noissa harjoituksissa ei ollut kyse vapaapudotuksesta laskuvarjon perässä, sillä jokaisessa tehtävässä oli täsmällisesti määritetty, mitä aikarajan puitteissa odotettiin. Sellainen olisi ihan tervetullutta tavallisiin työpäiviinkin. Jos päästä ei löydykään yhtään originaalia ajatusta, pitäisi ainakin tietää, mitä kuluttajille halutaan kertoa, ja siihen pohdintaan tulisi käyttää aikaa. Ellei sitten tavoitteena ole keskinkertainen.
Puhun itse nollabriiffistä, kun pitäisi kirjoittaa lehdistötiedote, suunnitella SEM-kampanja tai uudistaa kokonaiset verkkosivut ilman sen kummempaa pohjustusta tavoitteista, kohdeyleisöstä tai edes pääpointeista. Loppujen lopuksi markkinointia ei sitten osatakaan hienoista titteleistä huolimatta. Tärkeintä tuntuu olevan aikataulujen pitäminen – sisällöllä ei niin väliä. Noina hetkinä sitä vain yrittää tavoitella laskuvarjoa ennen kuin maanpinta häämöttää.
Tämän blogin briiffinä on kommentoida, mikä markkinoinnissa on niin helvetin vialla ja miten sitä tulisi oikeasti tehdä. Voi kuulostaa nollabriiffiltä, mutta tällä kertaa se tarkoittaa vapaita käsiä postausten suhteen. Katsotaan, mitä tästä tulee, kun enhän minä sitä toistakaan blogia jaksa päivittää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)